Alla määritellään ne ehdot, joilla TOPA Finance Finland Oy (luotonantaja) myöntää lainan (pikavippi) sitä hakevalle henkilölle (lainanhakija).
Lainan voi saada yli 18-vuotias, vakituisesti Suomessa asuva Suomen kansalainen, jolla ei ole luottohäiriömerkintää, jolla on käytössään matkapuhelinliittymä ja tunnistautuu luotonantajan hyväksymällä tavalla. Luotonantaja tarkistaa lainanhakijan luottotiedot Asiakastieto Oy:stä, henkilötiedot väestötietojärjestelmästä ja tekee tarvittavat muut tarkistukset, jonka jälkeen antaa luottopäätöksen tekstiviestinä. Luotonantaja voi harkintansa mukaan ja erityistä syytä ilmoittamatta olla myöntämättä lainaa tai hylätä jo hyväksytyn lainahakemuksen ennen lainan (pikavippi) siirtoa hakijan tilille. Luotonantaja ilmoittaa luottopäätöksestään tekstiviestillä. Hyväksytty hakemus ja lainanhakijan lähettämä hyväksymisviesti muodostavat sopimuksen lainanhakijan ja luotonantajan välille. Luotto (pikavippi) siirtyy lainanhakijan ilmoittamalle pankkitilille yhden minuutin - 3 arkipäivän välisenä aikana riippuen lainanhakijan käyttämästä pankkiryhmästä. Lainanhakija vastaa velastaan myös siinä tapauksessa, että ilmoittaa virheellisen tilinumeron luotonantajalle. Luotonantajan viralliset yhteystiedot löytyvät tämän internetsivuston yhteystiedot-alasivulta. Nämä lainaehdot ovat tulostettavissa.
Luoton (pikavippi) hakeminen tapahtuu tekstiviestillä, verkkohakemuksella tai verkkopankkitunnuksilla. Luottoa (pikavippi) voi hakea vain henkilökohtaiselle tilille. Luotonantaja tarkastaa lainanhakijan tiedot luottamuksellisesti asiaankuuluvista rekistereistä. Hakija antaa suostumuksensa tietojensa tarkistamiseen lähettäessään hakemusviestin. Lainanhakija saa tiedon paluuviestinä lainahakemuksen hylkäämisestä tai hyväksymisestä. Vastaamalla paluuviestiin ohjeen mukaisesti määrä-ajan kuluessa, lainanhakija ilmoittaa tutustuneensa tämän sopimuksen ehtoihin ja sitoutuu noudattamaan niitä.
LAINAEHDOT SÄHKÖISESSÄ ARKISTOSSA TAI SÄHKÖPOSTIIN
TopA Finance Finland Oy käyttää sähköistä arkistoa lainaehtojen turvalliseen säilyttämiseen. Jokaisen lainanhakijan lainanhakuhetken lainaehdot tallennetaan arkistoon, jonne vain lainanhakija saa käyttäjätunnuksen ja salasanan. Menettelytapa on tietoturvallinen ja ehdot ovat aina tarvittaessa luettavissa, toisinnettavissa ja tallennettavissa sähköisestä arkistosta myös muualle. Asiakkaamme saavat oman lainansa syntyhetken mukaiset lainaehdot myös omaan sähköpostiinsa liittämällä sähköpostiosoitteensa hakemukseen.
Vastatessaan paluuviestiin lainanhakija pyytää luotonantajaa siirtämään luoton (pikavippi) lainanhakijan ilmoittamalle pankkitilille sekä toimittamaan asiakkaalle luotosta (pikavippi) tämän sopimuksen mukaisen laskun. Palvelu on avoinna joka päivä kello 7-23 välisenä aikana. Rahaliikenne ja luottojen käsittely on mahdollista ainoastaan palvelun aukioloaikoina. Palvelu toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden sekä DNA:n liittymissä sekä kyseisiä verkkoja käyttävissä muissa liittymissä.
Lainan suuruus ja laina-aikaLuoton (pikavippi) suuruus on 50 €, 100 €, 150 €, 200 €, 250 €, 300 €, 400 € tai 500 € - Osuusluotto.fi palvelusta. Laina-aika on 14 tai 30 päivää. Laina-aika alkaa siitä päivästä, kun luotto (pikavippi) on maksettu lainanhakijan pankkitilille ja päättyy eräpäivänä.
Kun rahat on siirretty lainanhakijan tilille, voidaan lainasopimus peruuttaa vain kohdan Peruuttamisoikeus mukaisesti. Lainanhakija sitoutuu maksamaan luottonsa (pikavippi) takaisin viimeistään 14 tai 30 päivän kuluttua lainanmaksusta (eräpäivä). Luotto (pikavippi) on maksettava takaisin korkoineen ja kuluineen viimeistään eräpäivänä. Lainanhakijalla on kuluttajansuojalain mukainen oikeus maksaa luotto takaisin ennen eräpäivää ilman lisäkuluja. Takaisinmaksu tapahtuu viitelaskulla, joka lähetetään paperilaskuna väestörekisterin viralliseen osoitteeseen. Lasku on maksettava käyttämällä laskussa olevaa viitenumeroa. Takaisinmaksusummaan sisältyvät kaikki lainan kustannukset lukuun ottamatta tekstiviestikuluja (1,90e / lähetetty viesti).
Alkuperäisen laskun eräpäivää voi siirtää luotonantajan ohjeiden mukaisesti yhden kerran ennen alkuperäistä eräpäivää.
Siirto2 viesti siirtää laskun eräpäivää 14 päivällä eteenpäin.
(lähetä viesti SIIRTO2 T HENKILÖTUNNUS numeroon 16209, viestin hinta on 20 euroa).
Luoton kulut, korko ja takaisinmaksuLainanhakijan maksettavaksi tulevat luoton (pikavippi) käsittely- ja toimituskulut alla olevan erittelyn mukaan. Lisäksi lainanhakijan maksettavaksi tulevat hakemiseen liittyvät tekstiviestikulut, 1,90 €/lähetetty viesti. Viestikulut on huomioitu kulut/laina, todellinen vuosikorko sekä SRT todellinen kokonaiskorko laskelmissa. Lainan kulut jakaantuvat 27,6% vuosikorkoon sekä toimitus- ja käsittelykuluihin. Esimerkiksi 200 euron lainan 50 euron kulut muodostuvat 14 päivän laina-ajalle seuraavasti: Korkoa 2,12 euroa ja toimitus- sekä käsittelykuluja 47,88 euroa.
Sarakkeiden otsikot ovat järjestyksessä:
Lainapalvelu, Lainasumma, Laina-aika, Kulut, Takaisinmaksu, Tod. vuosikorko
Osuusluotto.fi 50 € 14 päivää 17 € 67 € 1084,50 %
Osuusluotto.fi 100 € 14 päivää 24 € 124 € 724,78 %
Osuusluotto.fi 150 € 14 päivää 36 € 186 € 691,76 %
Osuusluotto.fi 200 € 14 päivää 50 € 250 € 675,25 %
Osuusluotto.fi 250 € 14 päivää 60 € 310 € 665,34 %
Osuusluotto.fi 300 € 14 päivää 72 € 372 € 658,74 %
Osuusluotto.fi 50 € 30 päivää 22 € 72 € 896,86 %
Osuusluotto.fi 100 € 30 päivää 34 € 134 € 657,00 %
Osuusluotto.fi 150 € 30 päivää 51 € 201 € 634,98 %
Osuusluotto.fi 200 € 30 päivää 79 € 279 € 503,70 %
Osuusluotto.fi 250 € 30 päivää 90 € 340 € 456,49 %
Osuusluotto.fi 300 € 30 päivää 99 € 399 € 595,59 %
Osuusluotto.fi 400 € 30 päivää 104 € 504 € 468,42 %
Osuusluotto.fi 500 € 30 päivää 130 € 630 € 465,11 %
Mikäli luottoa (pikavippi) ei kokonaisuudessaan kuluineen ole maksettu takaisin eräpäivään mennessä, peritään avoimelle summalle viivästyskorkoa. Viivästyskorkona veloitetaan lainan korko erääntyneelle summalle. Jokaisesta lähetetystä maksuhuomautuksesta peritään maksuhuomautusmaksu. Maksuhuomautuksen jälkeen velka siirtyy perintätoimiston perittäväksi ja lopullisesti erääntynyt velka peritään oikeusteitse. Kaikista perintätoimista aiheutuneet kulut tulevat lainanhakijan maksettavaksi. Luotonantaja voi siirtää saatavansa kolmannelle osapuolelle milloin tahansa ilman erillistä ilmoitusta. Luotonantaja voi henkilötietolain mukaisesti ilmoittaa luottotietorekisteriin tiedon maksun laiminlyönnistä, kun 1) luotonantajalla on oikeus eräännyttää lainasopimus 2) maksu on viivästynyt vähintään 60 päivää kirjallisessa maksukehotuksessa mainitusta alkuperäisestä eräpäivästä 3) maksun laiminlyönti ei ole johtunut kuluttajansuojalain 7 luvun 16§ mukaisesta asiakkaasta riippumattomasta syystä. Tästä on ilmoitettava kirjallisesti luotonantajalle viivytyksettä ennen luoton erääntymistä, jos luotonhakija haluaa asian otettavan huomioon.
Lainan poikkeuksellinen erääntyminenLuotonantaja huomioi kuluttajansuojalain 7 luvun 16 §:n säännökset maksun viivästymisestä asiakkaasta riippumattomasta syystä. Laina erääntyy luotonantajan vaatimuksesta heti maksettavaksi, jos lainanhakija kuolee tai asetetaan konkurssiin.
PeruuttamisoikeusLainanhakijalla on oikeus peruuttaa tekemänsä lainasopimus neljäntoista (14) vuorokauden kuluessa sopimuksen syntymisestä tai siitä myöhäisemmästä ajankohdasta jolloin lainanhakija sai kaikki kuluttajansuojalain mukaiset ennakkotiedot. Peruuttamisilmoitus on tehtävä kirjallisesti ja siinä tulee olla vähintään seuraavat tiedot:
- lainanhakijan nimi ja henkilötunnus
- ilmoitus peruuttamisesta
- paikka ja päiväys
- lainanhakijan omakätinen allekirjoitus
Peruuttamisilmoitukset tulee toimittaa luotonantajan osoitteeseen:
TopA Finance Finland Oy
Peruuttamisilmoitus
PL 113
06101 Porvoo
Mikäli olet aikeissa peruuttaa lainasopimuksen kuluttajasuojalain mukaisesti, suosittelemme ensin ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme 0600-16865 (1,40e/min +ppm).
Peruuttamistapauksissa lainanhakija on velvollinen maksamaan luotonantajalle korvauksena lainan (pikavippi) todellisen vuosikoron ajalta, joka on kulunut lainan (pikavippi) maksamisesta lainanhakijan tilille. Tämä tarkoittaa aina sitä vuorokautta kun lainanhakija on hyväksynyt lainan ehdot ja rahansiirto luotonantajan tililtä on tehty. Esimerkki: Mikäli lainaa haetaan viikonloppuna ja rahansiirto tiettyihin pankkiryhmiin tapahtuu pankista johtuen vasta maanantaina, katsotaan laina siirretyksi lainanhakijan tilille lainan (pikavippi) hakupäivänä. Lainan todellinen vuosikorko lasketaan kuluttajasuojalain ja kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen (874/1986) mukaisesti. Lainanhakija sitoutuu palauttamaan viivytyksettä ja viimeistään 30 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen lähettämisestä luotonantajalle lainasopimuksen nojalla saamansa varat. Mikäli lainanhakija ei palauta saamiaan varoja edellä mainitun määräajan kuluessa, peruuttaminen raukeaa. Esimerkki peruuttamisesta aiheutuvasta korvauksesta: Lainanhakija peruuttaa 200 € lainan 14 päivän kuluttua sopimuksen tekemisestä ja palauttaa rahat 28 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksesta. Rahat ovat siis lainanhakijan käytössä 42 päivää. Todelliseen vuosikorkoon perustuva korvaus on yhteensä noin 144 €. Lainapääomineen takaisin maksetaan noin 344 €.
Muut ehdotLainanhakija on vastuussa antamiensa tietojen oikeellisuudesta. Virheellisten tietojen aiheutuvasta selvittelytyöstä luotonantajalla on oikeus laskuttaa lainanhakijaa hinnastonsa mukaisesti 50 € / h. Luotonantajalla on oikeus siirtää tähän sopimukseen perustuvat oikeutensa kolmannelle osapuolelle joko kokonaan tai osittain miltä osin tahansa. Lainanhakijan on viipymättä ilmoitettava osoitteen- ja nimenmuutoksensa luotonantajalle. Luotonantaja ei vastaa siitä että lainanhakija ei voi nostaa tai käyttää lainahakemuksessa ilmoitetulle tilille maksettua rahaa (pikavippi) joko tilin käyttöoikeuden, katteen, maksuvälineen tms. puuttumisen tai niihin verrattavan, lainanhakijasta riippuvan tai riippumattoman syyn vuoksi. Luotto (pikavippi) maksetaan lainanhakijan tilille yksinomaan asiakkaan ilmoittaman tilinumeron perusteella, Suomen pankkiyhdistyksen laatimien Kotimaan maksujenvälityksen yleisten ehtojen mukaisesti. Lainanhakija vastaa siitä, että hakijan henkilökohtainen taloudellinen tilanne sallii tämän lainasopimuksen ehtojen noudattamisen. Nämä lainaehdot ovat voimassa toistaiseksi. Luotonantaja pidättää itsellään oikeuden muuttaa lainaehtoja ilman erillistä ilmoitusta. Muuttuneita ehtoja sovelletaan muutoksen jälkeen myönnettyihin lainoihin.
Maksun laiminlyönnin rekisteröiminen luottotietorekisteriinYhtiö voi luottotietolain ja henkilötietolain nojalla ilmoittaa luottotietorekisteriin tiedon maksun laiminlyönnistä, kun yhtiöllä on kuluttajansuojalain mukaan oikeus eräännyttää luottosopimus ja maksu on viivästynyt vähintään 60 päivää kirjallisessa maksukehotuksessa mainitusta alkuperäisestä eräpäivästä ja maksun laiminlyönti ei ole johtunut kuluttajansuojalain 7 luvun 16 §:n mukaisesta asiakkaasta riippumattomasta syystä.
Vastuu palvelustaLuotonantaja ei vastaa palvelussa mahdollisesti esiintyvien häiriöiden tai virheiden takia aiheutuvasta välittömästä, välillisestä tai epäsuorasta vahingosta. Luotonantaja ei vastaa mistään viestiliikenteen häiriöistä, viestien viivästymisistä, katoamisista, virheellisistä viesteistä tms. riippumatta siitä, johtuuko häiriö operaattoreista, ruuhkaisesta viestiliikenteestä, sähkökatkoksesta, laiteviasta tms., eikä korvaa häiriöiden aiheuttamia välittömiä, välillisiä tai epäsuoria vahinkoja. Luotonantaja ei myöskään vastaa palveluun liittyvien muiden palveluntarjoajien virheistä tai häiriöistä.
Luotonantaja ei vastaa vahingosta, joka aiheutuu ylivoimaisesta esteestä tai vastaavasta syystä ja vaikeuttaa palvelun toimintaa tai sen osaa. Luotonantajalla on oikeus milloin tahansa keskeyttää palvelu ilman erityistä syytä ja ilman erillistä ilmoitusta.
TietosuojaLuotonantaja ylläpitää asiakasrekisteriä, jossa olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitämiseen ja hoitoon. Luotonantajalla ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvilla yhtiöillä on lisäksi oikeus käsitellä rekisterissä olevia tietoja henkilötietolain mukaisesti perusteltuja käyttötarkoituksia, esim. suoramarkkinointia varten.
Erimielisyyksien ratkaiseminenJos tämän lainasuhteen erimielisyyksiä ei voida ratkaista osapuolten välisillä neuvotteluilla, lainanhakija voi saattaa asian käsiteltäväksi kuluttajavalituslautakuntaan.
Yhteystiedot:Kuluttajariitalautakunta
Kaikukatu 3, 4 krs.
PL 306
00531 Helsinki
puh (09) 77261
fax (09) 753 4880
Tämän palvelun tuottamiseen sovelletaan Suomen lakia. Lainan ennakkotiedot on annettu Suomen lain mukaisesti. Ennakkotiedoissa ja sopimusehdoissa sekä sopimussuhteessa käytetään suomen kieltä. Tästä sopimuksesta aiheutuneet riita-asiat ratkaistaan Helsingin käräjäoikeudessa. Tarkoituksella virheellisten tai toisen henkilön tietojen antaminen on lain vastaista. Luotonantaja käyttää oikeuttaan viedä kaikki vilpin yritykset viranomaisille syyteharkintaa varten.


